Oheisesta Traficomin videosta selviää, mitä B-luokan ajokokeessa tapahtuu.

Ajokoe – viimeinen vaihe kohti ajokorttia

Kuljettajantutkinto muodostuu teoriakokeesta ja ajokokeesta. Kun teoriakoe on hyväksytysti suoritettu, oppilas on täyttänyt (tai täyttää samana päivänä) 18 vuotta ja ajanut vaadittavan määrän (vähintään 10) ajotunteja, hän voi osallistua ajokokeeseen. Mikäli oppilaalle on myönnetty ikäpoikkeuslupa, voi hän suorittaa ajokokeen jo 17 vuotta täytettyään – kuitenkin vasta hyväksytyn teoriakokeen jälkeen.

Ennen ajokoetta oppilaan on muistettava suorittaa myös Riskientunnistamiskoulutus (8 h) autokoulussa tai muun Traficomin hyväksymän tahon järjestämänä. Parhaan hyödyn Riskientunnistamiskoulutuksesta saa, kun sen suorittaa aivan opetuksen loppuvaiheessa, vasta hieman ennen kuljettajantutkinnon ajokoetta. Riskientunnistamiskoulutus kannattaa varata ajoissa. Autokouluissa voi olla ruuhkaa, mikä saattaa lykätä koulutukseen ja näin ollen myös ajokokeeseen pääsyä.

Ajokoe kestää 60 minuuttia. Se ajetaan pääsääntöisesti samalla autolla, jolla on harjoiteltu. Ajokokeessa varmistetaan, onko kokelas sisäistänyt vastuullisen kuljettajan perustaitoja niin, että hänet voidaan päästää itsenäisesti liikenteeseen harjoittelemaan lisää. Mikäli on, hän saa ajokortin. Jos taas tutkinnon vastaanottaja on sitä mieltä, että kokelas tarvitsee lisäharjoittelua, joutuu hän tulemaan ajokokeeseen uudelleen.

Ajokokeessa ei edellytetä virheetöntä suoritusta. Nykyaikainen ajokoe arvioidaan kokonaisuutena sen sijaan, että siellä etsittäisiin virheitä.